Olen siis suunnilleen vuoden syönyt Citalopram nimistä estolääkettä. Käsittääkseni se on masennuslääke. Sain sen käyttööni heti kun menin ekan kerran oireideni kanssa lääkärille. Samalla sain Opamox nimistä rauhottavaa.
Citalopram:ssa minulla on ollut koko ajan annoksena 40mg.
Omat huomaamani haittavaikutukset lääkkeestä oli ensimmäisten viikkojen aikana. Pahimmat oli kuitenkin ensimmäiset 4 päivää. heräsin keskellä yötä paniikkikohtaukseen eikä se meinannut loppua. Ensimmäisinä viikkoina myös yökkäilin, mutten oksentanut.
Lääkkeen tehon aloin huomaamaan noin 8 viikon päästä, mikä on ihan normaali aika tuollaisella lääkkeellä paniikkihäiriön hoidossa. Ja lääkehän tosiaan aloitettiin pikkuhiljaa annostusta suurentamalla ja lopetetaan pikkuhiljaa annosta pienentämällä. Nyt itselläni ei kuitenkaan ole tiedossa, milloin omalla kohdalla lääkkeet lopetan.
Sitten tähän Opamox:iin.
Alussa otin puolikkaan aina kun menin johonkin. Tällaisia tilanteita oli mm. kauppa, miehen vanhemmat, isosisko,omat kaverit ja muut asioinnit virastoissa jne. Lääke laittoi väsyttämään, käytetäänhän sitä myös jonkinlaisena unilääkkeenäkin.
Nykyisin en tarvitse rauhoittavaa läheskään yhtä usein kuin alussa. Voin käydä kavereiden, oman perheen ja miehen perheen, joskus myös kaupoissa ja yleensä kaikissa virastoissa ilman lääkettä. Muutamia kertoja joihinkin isompiin kauppoihin mentäessä olen tietoisesti jättänyt lääkkeen ottamatta ja haastanut itseni. Rauhoittavat minulla on kuitenkin aina mukana joka paikassa käsilaukussa.
Kertokaa omista lääkkeistänne mitä syötte tai sitten kysykää jos, ette syö ja jokin mietityttää :)
Söin Cipralexia, tosin vaan 10 mg. Se kyllä autto, otti pois sen pahimman kärjen paniikilta. Ne piti kyllä lopettaa painon nousun takia, ja rupesin tuntemaan itteni vähän zombiks. Siihen oli vielä lisäks terapia päälle, ja itsensä haastaminen. Muistan monet kerrat ku piti ajaa kauppakeskukseen, ja hiki valu ja pyörrytti, tuntuu et kaikki tuijottaa, kävelen oudosti, oon outo... Nykyään ei enää pelota ihan noin paljoo. :) Pystyn jopa käymään ruokakaupassa välillä yksin (mut en edelleenkään niissä isoimmissa jos on ruuhkaa. Uskallan ajaa autoo taas normaalisti, enkä ajattele et en mä osaa, oon turha, kumminkin ajan väärin... Mä, joka osaan ajaa ja rakastin autolla ajamista! Halusin rallikuskiksi aikoinaan. Tää paniikkihäiriö/ahdistuneisuus on kyllä perseestä, ehkä siitä ei ikinä kokonaan pääse eroon (se on kai jotenkin jo istutettu syvälle luonteeseen? :D) mut sen kanssa voi oppia elämään. Välillä se muistuttaa olemassaolostaan. Oon ite alkanu ajattelemaan, et se on osa minua, ja minä tykkään itestäni. Niiiih.
VastaaPoistaOon kuullu samoja juttuja muualta tuosta Cipralexista. En sit tiiä onko siinä miten paljon samoja aineita kun Citalopraamissa.
Poista