Loman viimeisiä päiviä

Heips kaikki <3 

Ollaan oltu mökillä nyt viikko suunnilleen ja huomenna pitäs lähtee takas kotiin. Maanantaina alkaisi paluu arkeen eli kuntoutukseen. 

Saunottu on joka päivä ja eilen oltiin lapsenmielisiä ja oltiin porukalla vesisotaa ;) järvessä vesikin on lämmintä, joten on ollu myös ihana uida :)

Nautinnollista on myös joka iltaiset auringon laskut. Mieli lepää.

Paniikkikohtauksia ei ole tullut, täällä ei tarvitse stressata mistään! 

Tänään ohjelmassa....

Huomenta :)
Laitoin kuvan kirjasta, jonka jokin aika sitten luin. Koin kirjan todella
hyväksi! Suosittelen kaikille, jotka tykkäävät lukea ja miksei myös teille, joiden lemppareihin se ei kuulu :)
Nyt minulla on kirjana menossa Sinkkuelämää sarjan toinen kirja :) Ja jokin vampyyri sarja myös odottaa lukemista.

Tänään pakkaan kimpsut ja kampsut mieheni kanssa ja suuntaamme muutamaksi päiväksi omalle kesämökillemme rentoutumaan ja viettämään lomani viimeisiä päiviä :) Siellä jos jossain sielu lepää. Ei muuta kuin laineiden lipsatusta, lintujen laulua ja moottoriveneiden ääni. Me like <3

Minulla on siis vielä ensi viikko pakollista kesälomaa kuntoutuksesta ja sitten olisi taas paluu arkeen :)

Toivotaan hyvää mökkikeliä ja hauskaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

Oma tarinani paniikkihäiriöstä

Olen saanut paniikkikohtauksia melkein koko elämäni vuosien välein. Havahduin kuitenkin viime kesänä saamaani kohtaukseen laivan autokannella, joka oli elämäni pahin. Juoksin oksentamisen pelossa nelos kannelta kuudennelle kannelle vain löytääkseni vessan, joka oli varattu.

Silloin päätin hakea apua ja sainkin sitä hyvinkin nopeasti. Tosin ensimmäinen lääkäri, joka minua hoiti, mietti miksi kiusaan itseäni kyseisellä asialla. Päätin vaihtaa lääkäriä, joka tosissaan oli kiinnostunut auttamaan minua. Onneksi omalla psykiatrillani oli jo lääkäri tiedossa ja tapaan häntä yhä säännöllisin väliajoin :)

Oireena minulla alkoi olla julkisten paikkojen kammo. Aloin välttää julkisia paikkoja oksentamisen pelossa. Mikään ei olisi pahempaa kuin oksentaa julkisella paikalla kaikkien nähden. Olen kuitenkin oppinut sen, että jos menen suurempaan kauppaan, otan ostoskärryn. Siihen on helppo nojautua jos alkaa heikottaa. Lisäksi paniikin vallatessa menen esim. vaate osastolle, jossa ei ole paljoa ihmisiä. Tämän tietää myös mieheni ja tarpeen tullen auttaa minua pääsemään kohteeseeni. Nykyisin pystyn helposti asioimaan kaupassa myös yksin. Aikaisemmin ei olisi ollut puhettakaan.

Sain lääkkeeksi Citalopraamin ja rauhoittavat. Rauhoittavia käytän tarpeen mukaan.

Tällä hekellä olen työhönvalmennuksessa Kelan kustantamassa kuntoutuksessa. Mieleni halajaisi kovasti työelämään, mutta pelkään mahdollista takapakkia.

meitä on monia, jotka kärsimme tästä samasta sairaudesta ja joka tulee olemaan jollain tapaa koko elämämme ajan osana meitä. Sen kanssa oppii elämään. Välttämistä pelottaviin paikkoihin ei kannata ottaa tavaksi, vaan hakea apua. Paniikkihäiriö on melkein jokaiselle psykiatrille tuttu ja he osaavat auttaa ja antaa neuvoja, kuinka pärjätä arkisten asioiden hoidossa.
Kenenkään ei tarvitse olla yksin ongelmansa kanssa, siksi tämän blogin halusinkin tehdä.
Yhä edelleen toivon, että kertoisitte mitä haluaisitte minun kertovan ja puhuvan.

Mukavaa päivää kaikille <3

-A-

Minusta

Heips kaikki! Minut tunnetaan nimellä Ansku ja asustelen ainakin toistaiseksi vielä Savossa. Ikää on ihan pian 24.
Blogini sisältöön kuuluu lähes kaikki elämäni kohokohdat niin hyvässä kuin pahassakin.

Tällä hetkellä elämääni kuuluu avomies, koira ja ilkeä riiviö paniikkihäiriö. Paniikkihäiriö mutkistaa luonnollisesti elämääni ja toimintaani. Minulla on kyseiseen sairauteen estolääkitys ainakin vielä vuoden verran. Käyn kerran viikossa psykiatrin vastaanotolla, jossa saan neuvoja mm. kuinka saan sairauteni kanssa hoidettua pakolliset arkiset askareet. Ja voin myös suoraan sanoa, että estolääkitys vaikuttaa omaan seksielämääni :(  Onneksi tukenani on kuitenkin suuri ja rakastava perhe ja mies. ystäviltäni ei paljoa tukea heru, mutta eikös se niin mene, että tärkeimmät ystävät löytyvät ihan perhe piiristä? ;)

Elämässäni olen saanut todella usein paskaa niskaani. Entisistä miesystävistäni kolme on pahoinpidellyt minut, joten luottamuksen saaminen varsinkin nykyiseen mieheeni kesti todella kauan.  Onneksi kuitenkin mieheni ei ole lainkaan sellainen kuin aikaisemmat. Ja luottamus on molemmin puoli parempi kuin voi ollakaan :)

Blogiini saa ottaa kantaa kaikki, varsinkin sellaiset, jotka on kokenut elämässään samanlaista paskaa kuin minä. Tavallaan olen onnellinen kokemistani asioista, koska ne ovat kasvattaneet minua siihen millainen nyt olen. Osaan olla vahvempi ja huomaan melkein heti, jos joku ihminen ei seuraani sovellu! Olen myös nykyään hieman varovaisempi asioissa mitä kerron ja kenelle. Luottamus on vaikea saada heti.

Te lukijat voisitte myös kertoa minulle, mitä haluaisitte minun kirjoittelevan :) Paniikkihäiriöstä omasta näkökulmastani, pahoipitelyistä vai jostain ihan muusta? :)